Miten kerron rintasyövästä lapselle?

Katja Leino-Loison, TtM & Sh
24.1.2023
3 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 20.1.

Perheet ja lapset ovat erilaisia ja siksi mitään suoraa neuvoa tai ohjetta on mahdotonta antaa. Sinulla on oikeus päättää itse, milloin on hyvä hetki puhua rintasyövästä lapsesi kanssa. Sinulle itsellesi saattaa olla helpompaa puhua asiasta alkujärkytyksen hiukan tasaannuttua. Toisinaan on puolestaan hyvä ottaa lapset mukaan tilanteeseen jo ihan alusta alkaen. Kaikki riippuu lapsen iästä ja persoonasta. Lapsen yksilölliset luonteenpiirteet vaikuttavat lapsen reagointitapaan.

Äiti ja pieni lapsi istuvat puiston penkillä

Lapselle kannattaa puhua syövästä rehellisesti ja asiallisesti sen oikealla nimellä. Sairautta ei kannata salata, sillä lapsi vaistoaa kuitenkin, että kaikki ei ole ennallaan. Ilman tietoa lapsi voi luoda oman selityksensä tilanteelle hakemalla syytä itsestään. Oikea tieto ei kuormita lasta, sen sijaan lapsen itse keksimä selitys voi olla paljon hurjempi.

Sinun ei tarvitse kertoa lapselle seikkaperäisesti kaikkea syövästä. Riittää, kun kerrot asiasta lyhyesti selkein lausein. Lapselle on tärkeää saada tietoa sairauden hoidosta ja siitä, että asiassa saadaan apua. Sairaalakäynnit ja kontrollit olisikin hyvä nähdä hyvinä asioina ja osana sitä, että sinusta pidetään huolta.

On hyvin yksilöllistä, miten lapsi tai nuori reagoi ensitietoon äitinsä sairastumisesta. Sinä tunnet omat lapsesi kaikkein parhaiten ja osaat valita oikean hetken. Lapsen ensireaktiot voivat vaihdella, mutta aivan varmasti lapsikin on huolestunut ja peloissaan. Tärkeää on tuoda esille, että hänestä pidetään huolta ja hänen on lupa purkaa tunteitaan. Voit myös rohkaista lastasi ottamaan asiat puheeksi aina, kun jokin mietityttää. Pelkkä tietoisuus siitä, että vaikeistakin asioista voi kysyä ja kertoa, luo turvallisuuden tunnetta.

Yleensä lapset myös haluavat tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Se tuo ennakoitavuutta muuttuneeseen arkeen. Lapsen tai nuoren arki kannattaa pyrkiä säilyttämään mahdollisimman muuttumattomana. Tutut rutiinit kantavat ja rauhoittavat, kun turvallisuudentunne on järkkynyt. Olisi eduksi, jos perheessä riittäisi voimavaroja jatkaa lapsen harrastuksia ja kotiaskareita vanhaan tapaan. Lapselle voi korostaa, että hänellä on edelleen oikeus iloon ja kivoihin asioihin.

Sairastuessani oli tyttäreni toisella luokalla koulussa. Kerroin hänelle olevani sairas ja saavani siihen hoitoa. Sanaa syöpä en aluksi maininnut. Kerroin myös koulussa opettajille avoimesti tulevista hoidoista ja sairaudestani. Kahden viikon kuluttua tytär kysyi, onko minulla syöpä ja lähteekö minulta hiukset? Koulussa oli asiasta puhuttu paljonkin toisten lasten kanssa ja arvuuteltu, mikäköhän sairaus sillä Emilian äidillä oikein mahtaa olla. Avoimuus olisi siis tässäkin kohtaa ollut parempi vaihtoehto.

Teini-ikäiselle rintasyövästä kertominen voi tuoda mukanaan toisenlaisia haasteita. Teini itse käy läpi haastavaa elinvaihetta oman kehityksensä kanssa ja tarvitsee siinä vanhempiensa tukea ja ymmärrystä. Kun tähän pakettiin lisätään vielä äidin vakava sairastuminen, voi se olla hetkellisesti liikaa. Nuori saattaa kokea, että häneltä vaaditaan yhtäkkiä lisää vastuuta. Tytöt voivat myös huolestua omasta riskistään sairastua rintasyöpään.

Teini-ikäinen voi suhtautua rajustikin tietoon äidin sairastumisesta. Hän saattaa esimerkiksi raivota, hävetä vanhempaansa tai sulkeutua. Voimakkaistakin reaktioista huolimatta sairautta kannattaa käsitellä avoimesti ja rehellisesti. Nuorelle kannattaa painottaa, että hän voi koska tahansa kysyä mieltään askarruttavista kysymyksistä, mutta hänen ei ole pakko puhua asiasta. On myös tärkeää pyrkiä pitämään kiinni niistä rajoista, jotka vallitsivat perheessä ennen sairautta.

Lapset voivat oireilla äidin sairastumisesta monin tavoin. Pienemmät lapset saattavat muuttua aiempaa takertuvammiksi tai jopa taantua väliaikaisesti kehitykseltään. Äidin sairaus voi myös lisätä lapsen haavoittuvuutta. Lapsen huoli voi näkyä syömishäiriöinä, unettomuutena tai ongelmina koulussa. Oman sairastamisen ohella olisi muistettava ja jaksettava huolehtia myös siitä, että perheen lapset tai nuoret saavat riittävästi tukea ja mahdollisuuden purkaa tunteitaan.

Onko minun pakko kertoa sairaudesta kerhossa, koulussa tai lapsen harrastuksissa?

Ei tietenkään. Sinä itse päätät, kenelle haluat kertoa sairastumisestasi. Toisaalta voi olla avuksi, jos lapsen ympärillä olevat aikuiset tietävät tilanteestasi. Lapset puhuvat joka tapauksessa kodin asioita kerho- tai koulupäivän aikana. Lapsi saattaa myös käyttäytyä erilaisesti kuin aikaisemmin, olla itkuinen tai muuten huolestunut. Voi siis olla eduksi, jos opettajalla tai muulla lapsen kanssa tekemisissä olevalla aikuisella on kotona vallitsevasta tilanteesta jonkinlainen käsitys. Heillä on siten mahdollisuus ottaa tilanne huomioon, ymmärtää muutoksia lapsen käytöksessä sekä tarjota tarvittaessa lisätukea.

Teini-ikäiseltä on muistettava ehdottomasti kysyä lupa, ennen kuin kerrot sairaudestasi hänen kanssaan tekemisissä oleville opettajille ja muille aikuisille.

Poikani oli sairastuessani 14-vuotias. Hän ei halunnut missään nimessä opettajien tietävän kotona vallitsevasta tilanteesta. Hoitojen edetessä pojan huoli kuitenkin kasvoi ja koulumenestys laski. Lopulta hän itse pyysi minua ottamaan yhteyttä kouluun. Luokanvalvoja oli kiitollinen tapaamisesta ja saamastaan informaatiosta, sillä useampi opettaja oli jo ilmaissut huolensa tilanteesta. Poika pääsi myös purkamaan tunteitaan psykologin kanssa. Tilanteesta selvittiin ja jälkikäteen ajatellen olisi ehkä ollut viisasta olla yhteydessä kouluun jo aikaisemmassa vaiheessa.

Artikkelin rintasyöpään sairastuneen parisuhteesta pääset lukemaan täältä